VIERASKIRJOITUS: Syötkö tunteisiin?

Tämän artikkelin on kirjoittanut harjoittelijani, ravitsemusterapian opiskelija Heidi Peltoniemi. 

 

Tunnesyömistä esiintyy nykyään melko paljon. Sillä tarkoitetaan useimmiten sitä, että negatiivisia tunteita pyritään muuttamaan siedettävimmiksi syömällä. Yleisiä tällaisia tunteita ovat mm. viha, turhautuneisuus, tyhjyys, yksinäisyys, avuttomuus ,epäreiluus sekä pelko. Käytännössä tunteisiin syöjä voi syödä mitä vain, mihin tunteeseen tahansa. Yleistä kuitenkin on, että negatiiviseen mielialaan valitaan energiapitoisempaa ruokaa kuin tavallisesti. On myös tyypillistä, että syöminen muuttuu ahmimiseksi, jota salaillaan ja podetaan tästä syylisyyttä ja lisää huonoa oloa. Näin voi syntyä vaarallinen noidankehä. Toisaalta tunnesyöminen voi olla myös jatkuvaa napostelua.

Monet käyttävät ruokaa itsensä hellimiseen ja lohduttamiseen. Tällöin puhutaan lohturuoasta ja -syömisestä, joka on yksi tunnesyömisen muodoista.  Lohturuoat ovat usein ruokia, joita ihminen on syönyt miellyttävien tapahtumien aikana tai rakkaidensa seurassa. Lohturuokiin liittyykin usein jokin tarina ja siksi jokaisella on juuri omat lohturuokansa. Lohturuoalla voidaan palauttaa mieleen jokin muisto, esimerkiksi tilanne tai tunne, josta saadaan hyvää oloa. Monelle naiselle lohturuoka tarkoittaa usein  suklaata, sillä se sisältää useita positiivisesti mielialaan vaikuttavia yhdisteitä. Suklaasta saadaan samoja välittäjäaineita, joita kehomme erittää ollessamme rakastuneita tai onnellisia, joten suklaa voikin nostaa mielialaamme ainakin hetkellisesti.

Yksi tämän aikakauden suurimmista ongelmista eli stressi on myös hyvin tyypillinen tunnesyömisen taustalta löytyvä syy.  Usein stressaantuneena erityisesti naiset syövät herkemmin rasvaisia ruokia. Esimerkiksi perunalastuista saatava rasva stimuloi aivojen palkitsemisjärjestelmää, joka vapauttaa mieltä ja kehoa rentouttavia hormoneja. Riippuvuus tällaisia ruokia kohtaan syntyykin helposti, sillä stressaantuneena valitsee niitä ruokia, joista aiemmin on saanut hyvän olon.  Amerikkalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että stressi pahensi huonoa ateriarytmiä noudattavien ihmisten ruokavalintoja. Kroonista stressiä potevat ihmiset valitsivat useammin energiatiheämpiä ruokia sekä  myös ylensöivät iltaisin.

Miehet sen sijaan purkavat paineitaan naisia useammin runsaaseen alkoholin käyttöön. Tunnesyömisen ( tai -juomisen) taustalta löytyy usein psykologisia tekijöitä. Monet kokevat riittämättömyyttä ja avuttomuutta sekä heiltä puuttuu toimivia keinoja stressin hallitsemiseksi. Kun ihminen yrittää tyynnyttää negatiivisia tunteitaan syömällä, itse ongelman selvittäminen ja oikeiden ratkaisukeinojen hakeminen helposti unohtuvat.

Usein tunnesyöjiä ovat ihmiset, jotka ovat unohtaneet omat tarpeensa. Liika kiltteys ja miellyttäminen voivat johtaa kiukkuun, joka purkautuu helposti ylensyöntinä. Jos ihminen menettää elämästään hallinnan tunteen, seuraa häpeää ja psyykkistä ahdinkoa, jota kompensoidaan syömällä. Tärkeää olisikin huomata, mitkä tilanteet ja tunteet aiheuttavat itselle ahdinkoa ja onko taipumusta peitellä näitä tunteita syömällä kenties isompia annoksia aterioilla, napostelemalla television äressä tai peiton alla suklaata mutustamalla. Tunnesyöjälle ruoka on usein myös palkinto, jonka äärellä saatetaan käyttää paljon aikaa ja rahaa. Olisikin hyvä miettiä muita keinoja itsensä palkitsemiseen ja hyvän olon tuottamiseen. Ruoalla saatava mielihyvä on kuitenkin aina vain hetkellistä.

Tunnesyömisen piirteitä esiintyy jo lapsuudessa. Vahvat negatiiviset tunteet aiheuttavat monelle halun syödä herkkuja. Herkut voivat tarkoittaa ihmisille eri asioita, niin suolaista tai makeaa, mutta niille yhteistä on yleensä korkea energiapitoisuus ja matala ravintoainetiheys. Usein herkut sisältävät paljon sokeria, suolaa ja/tai kovaa rasvaa.

Tunnesyöminen voi esiintyä myös syömisen vähentämisenä. Pelkotilat ja jännittyneisyys ovat yleisiä esimerkkejä ruokahalun katoamiseen. Suru on syömisen kannalta mielenkiintoinen tunne. Siinä missä osa ihmisistä pyrkii tekemään itselleen paremman olon lohturuoalla, osalta ruokahalu voi kadota kokonaan. Usein suuri suru vie ruokahalun, pieni murhe lisää syömistä. Onkin tärkeää oppia tunnistamaan omat tunteet ja olemaan niiden kanssa.

Ylensyöminen voi myös tunteiden lisäksi johtua fysiologisesta oloitilasta. Esimerkiksi väsyneenä ihminen pyrkii tiedostamatta virkistämään oloaan ja valitsee siksi juuri energiapitoisia ja epäterveellisiä vaihtoehtoja . Väsymystä voi aiheuttaa niin huonosti nukutut yöt ja liian kiireiset työpäivät kuin myös joskus C-vitamiinin puutos. Tällöin olisi hyvä  suosia ravintorikkaita ruokia kuten hedelmiä ja vihanneksia. Jatkuva halu syödä voi kertoa myös tietyn ravintoaineen puutoksesta. Mikäli tuntee olevansa jatkuvasti nälkäinen, kannattaa kiinnittää huomiota riittävään proteiinin ja kuidun saantiin. Ateriarytmin ylläpitäminen on myös yksi keinoista välttää tunnesyömistä. Lopulta useimmat,  jotka ajattelevat olevansa tunnesyöjiä, ovatkin ihmisiä, jotka syövät liian harvoin tai liian vähän, eivätkä siten  koe normaalia kylläisyyttä ruuasta tai syömisestä.  Tähän hoitona on hyvä ateriarytmi ja riittävästi itselle maistuvaa ja sopivaa ruokaa. Tämän jälkeen voi optella tunnistamaan ja hyväksymään tunteensa ja ajatuksensa.

Niin, me emme aina tiedä mitä me teemme

Olen saanut –  monista edellisistä kesistä poiketen – viettää jo reilut kaksi viikkoa ihan oikeaa lomaa. Tämä johtuu kesän viileydestä. Mansikat eivät ole vielä kypsyneet. En ole päässyt kiinni normaaliin kesätyöhöni mansikanlajittelijana ja myyjänä kotitilallani. Markkinointia olen jo hiljalleen viritellyt. Kaikenlaista ravitsemusterapeuttiyrittäjän työnpoikastakin olisi ja ne ovat saaneet odottaa.   Olen oleillut ja lukenut. Viime aikoina lukemani kirjat ovat jotenkin liittyneet tietoisuustaitoihin, hyväksymis- ja omistautumisterapiaan sekä kognitiiviseen terapiaan jne. Nyt kuitenkin anoppilasta bongasin tämän Finlandia-palkitun romaanin ja jäin koukkuun. Kirjailija onkin psykologi. ( ei spylogi, eikä psylohi, kuten tuli ensin kirjoitettua:)
Oli häkellyttävää huomata miten kirja voi tempaista mukaansa. Eräänä yönä havahduin klo 1.30, olin lukenut 3 tuntia. Riittävä nukkuminen on yleensä korkealla arvoasteikossani. Yksi kirjan lukuisista teemoistahan olikin juuri tuo; kun addiktoidumme johonkin asiaan (pelottavia skenaarioita tietotekniikkaan liittyen kirjassa), niin emme toimi lainkaan rationaalisesti. Lomallahan saa kuitenkin valvoa ja tehdä mitä tykkää, kunhan se ei jää pysyväksi tavaksi.

Eräs kirjan teemoista oli, miten monimutkaista elämä on. Kaikki vaikuttaa kaikkeen jo ihan todellisuudessakin. Ja sitten, kun mieli lähtee omille teilleen, tulee siitä vielä sekavampaa. Ihan tolkun ihmisilläkin.  Oletetaan ja luullaan asioita.  Välillä tuli mieleen, että miten tästä kaikesta voi kukaan selvitä selväjärkisenä, kun on niin monimutkaista tämä elämä. Välillä mennään kuin junan raidetta automaattiohjauksella omaan napaan tuijottaen ja ei ymmärretä mitä ympärillä tapahtuu. Toisaalta taas liian tiedostava toimintakin saattaa aiheuttaa ongelmia. Mikä on oikein, mikä väärin? Onko parempi sanoa suoraan vai jättää kertomatta? Kirjassa päähenkilöiden elämä menee uskomattomaan solmuun. Ja kerronta on niin luontevaa, että tällaisen hullun oli helppo samaistua usemmankin henkilön kokemuksiin.

Arvot tekojen pohjalla

Arto Pietikäisen Kohti arvoistasi – kirja on yksi parhaista kirjoista, jonka olen lukenut. Se pohjautuu arvojen kirkastamiseen ja niiden pohjalta muutosten tekoon. Mutta vaikka tiedostaisimmekin meille ne kaikkein tärkeimmät asiat, voiko silti olla niin, että raha ja/tai maine tai jokin muu menee edelle kuin se, että edistää omaa ja muiden arvokasta elämää. Mietimmekö aina kaikkia vaihtoehtoja, mitä tekemisemme edistää? Havahduin kerran,  kun olin kiihdyksissäni jakamassa fb.ssä eräästä suomalaisesta menestyneestä miehestä kertovaa juttua.  Jutussa tämä nimeltämainitsematon mielestäni halveksi liikapainoisia.Tajusin, että jos reagoisin ja jakaisin jutun, hän saisi ilmaista mainosta minun ansiostani.  Hengittelin syvään ja annoin olla.

Viime keväänä tein yhdenlaisen arvovalinnan lopettamalla ruokavalioanalyysien teon eräälle netissä toimivalle ravintolaskentasysteemille. Kun minua kysyttiin siihen hommaan noin puolitoista vuotta sitten, oli ajatukseni ”hei,  hieno juttu tästä tulee olemaan minulle paljon hyötyä”. Vaikka tiesin, että en halua olla edistämässä laihdutuskeskeistä toimintaa, lähdin kuitenkin mukaan. Lopulta aika ei enää riittänyt tuohon työhön ja arvoasteikossa tärkeämmät asiat menivät edelle.

Suurin syy tuon työn jättämiseen oli kuitenkin  se, että systeemi ei mielestäni toiminut eettisesti ja moraalisesti oikein. Työ ei enää tulenut arvojani.

Miksi joku, jonka painoindeksi on 23 tai jopa vähemmän sai laittaa vielä laihtumistavoitteen,  kun on jo normaalipainoinen?

Kokeilin laittaa itselleni tavoitteen  ja kauhistuin. Kun systeemiin laittoi tarpeeksi hitaan laihtumisvauhdin, niin se antoi minun herjaamatta laittaa tavoitteeksi  30 kg, BMI 14. BMI 13 on sairaalaanjoutumisraja!(tosin minun tapauksessani ei ole vaaraa siitä, because I love food and I love eating).

Analyysin tilanneita ihmisiä oli muutamia kuukaudessa ja heistä noin puolet oli sellaisia joiden kannatti lopettaa laihdutus,  koska olivat normaalipainoisia. Mietityttämään jäi, paljonkohan olisi ollut,  ja on edelleen niitä, jotka eivät tilanneet analyysiä, vaan asettivat itselleen sairaita laihtumistavoitteita ja mahdollisesti kärsivät niin aliravitsemuksesta kuin mielenhäiriöistäkin, mutta saattoivat onnistua ohjelman mukaan laihduttamisessa. Ilmoitin tästä systeemin ylläpitäjille ja asia on nyt korjattu, ainakin yleisellä sivulla näyttää näin olevan. Mutta aina on sitten niitä, jotka eivät pysy totuudessa ja saattavat huijata päästäkseen käyttämään palveluita…

Hyvä renki huono isäntä

Ravintolaskentaohjelmat voivat olla hyvä lisä terveyttäedistävän ruokavalion opettelussa. Tässä on hyvä olla joku asiantuntija , esimerkiksi ravitsemusterapeutti (yllätys), mukana ohjaamassa. Ohjelma ei voi korvata ihmistä. Ohjelmat eivät  saa olla niin sitovia ja koukuttavia, että jollain menee tunteja päivässä ohjelman käyttöön. Tai että ohjelman ”onnistunut” käyttö saa jumittumaan laihduttamiseen ja lisää syömishäiriöriskiä . Osa näistä,  liian suuria laihdutustavoitteita asettavista oli nuoria – osa kuitenkin yli 50- vuotiaita. Surullista, jos on kymmeniä vuosia laihduttanut, turhaan, siis ilman terveydellistä tarvetta. Kun olisi oikeasti pitänyt keskittyä elämään. Olen näitä kroonisia laihduttajia tavannut vastaanotollakin ja ainakin osan kohdalla on tunne,  että voisivat olla valmiita päästämään irti laihdutus- ajatuksesta. Joskus yksi käynti ravitsemusterapeutilla riittää jo muutokseen.

Yleinen yhteenveto  kirjoittamissani analyyseissä oli seuraavankaltainen:

Suuntaa tavoite laihduttamisesta hyvin syömiseen. Opettele kuuntelemaan kehosi viestejä nälästä ja kylläisyydestä, janosta ja väsymyksestä ja toimi niiden mukaan. Olet normaalipainoinen, ja vyötärön ympäryksesi on alle 80 cm, mieti miksi haluat laihtua? Mitä hyötyjä, mitä haittoja on, jos jatkat laihduttamista?  Opettele tunnistamaan asiat, jotka tuottavat sinulle mielihyvää ja tee niitä enemmän. Huomaa laihdutus -ajatus, mutta älä pidä sitä totena. Se on ajatus, joka häviää itsestään.  Muista, jokaisella on lupa nauttia ruuasta ja syömisestä ja syödä itsensä kylläiseksi.

Ja sitten ne lauseet, jotka olisin halunnut noiden analyysien loppuun laittaa.

Lopeta tämän ravintolaskentaohjelman käyttö välittömästi. Ohjelman käytön jatkamisesta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä terveydellesi. Mielesi tarvitsee nyt tilaa muuhun, tarvitset aikaa tehdä Sinulle mieluisia asioita.Keksi muita harrastuksia ruokapäiväkirjanpidon tilalle.

Tämä polku oli minun kuitenkin  käytävä, että osaan olla parempi työssäni ja ehkä jatkossa arvioida paremmin työtehtäviäni. Suhtaudun nyt myötätuntoisesti itseeni, että tulin tuohon lähteneeksi ja olen ylpeä , että minulla oli rohkeutta tehdä päätös vaihtaa polkua. Sydämestäni toivon, että he, jotka ovat addiktoituneet  ravintolaskentaohjelmien käyttöön ja/tai laihduttamiseen saavat siihen apua. Sydämestäni toivon myös, että terveydenhuollossa paremmin otettaisiin huomioon nämä krooniset laihduttajat ja heitä ohjattaisin ravitsemusterapeuttien vastaanotoille oppimaan terveempää suhtautumista ruokaan ja syömiseen.  Ajattelen  myötätunnolla heitä, monenalan asiantuntijoita, jotka ovat näissä laihdutus/ ravintoainelaskelmasysteemeissä  mukana, ehkä he eivät tiedä mitä tekevät. Tai eivät ole tulleet vielä ajatelleeksi.

VIERASKIRJOITUS: Nälkäkuuri ja laihduttaminen – so last season

Tämän jutun on kirjoittanut Salla Juselius , joka on keväällä 2014 valmistunut laillistettu ravitsemusterapeutti.  Hän työskentelee Meilahden sairaalassa ja nauttii päivittäisen kahvinsa suklaan kera näistä kaikista suunnattomasti nauttien.

Uusi vuosi ja uudet kujeet – sekä myös ne jokavuotiset uudenvuoden lupaukset, joihin saattaa kuulua yhdellä sun toisellakin mietteet urheilullisemmasta tulevasta vuodesta tai vähäisemmästä herkkujen syönnistä, joskus jopa totaalikieltäytymistä karkeista ja kakuista ennen seuraavaa vuotta. Nyt kuitenkin oman opinnäytetyöni puolesta olen tutustunut painonhallintaan ja laihdutukseen hieman toiselta kannalta; vanhanaikaiset ajatukset pakonomaisesta laihduttamisesta, nälkäkuureista ja rajoituksista saavat jo joutua romukoppaan, kun niiden rinnalle on nostettu uusi, tuomitsematonta ja joustavaa painonhallintaa edustava suuntaus, jossa keskiössä ovatkin mielensisäiset kokemukset. Laihduttaminen hampaat irvessä, juokseminen veren maku suussa ja kalorien tarkka laskeminen eivät ole enää tätä päivää – onneksi!

Aiheeni on hyvin käytännönläheinen: saanen siis esitellä teille Katjan. Katja on tavallinen keski-ikää lähestyvä, elämäänsä tyytyväinen nainen. Noin vuosi sitten työterveyslääkäri kertoi Katjalle pysähdyttäviä uutisia: Katjalle on todettu tyypin 2 diabetes. Katja luonnollisesti järkyttyi sairastumisesta ja tiedosta kovasti: ”Miksi juuri minä? Mitä tämä minulle tarkoittaa?” Diagnoosin jälkeen Katja, kuten myös varmasti monet kohtalotoveritkin, alkoi miettimään entistä enemmän omia ruokailutottumuksiaan, omaa painoaan sekä näiden vaikutuksia terveyteen. Oli Katja myös naapureilta kuullut erilaisten kuurien ja superruokien kuten gojimarjojen tekevän hyvää terveydelle, ja myös alkanut harkita karppausta sun muita 5:2 -dieettejä sekä erinäisten muilta mailta tulevien tuotteiden, joiden nimet eivät oikein istu suomalaiseen suuhun, testaamista diabeteksen hoito mielessään. Kuitenkin diabeteksen hoidon kontrollikäynnillä lääkäri ehdottikin Katjalle kuntoutuskurssia, jossa ohjelmassa olisi ravitsemuksesta, liikunnasta ja psykologiasta puhumista sekä myös vertaistukea. Tähän Katja päätti heti ilmoittautua mukaan.

Tyypin 2 diabetes on pitkäaikaissairaus, joka vaatii säännöllistä ja jatkuvaa hoitoa. Hyvä hoito on myös taudin etenemisen kannalta avainasemassa – hyvä hoito ehkäisee diabetekseen liittyviä liitännäissairauksia sekä parantaa elämänlaatua. Hyvä hoito on yhteydessä lisäksi parempaan terveyteen ja toimintakykyyn. Hoitamattomana diabetes vaikuttaa työkykyyn, elämänlaatuun ja terveyteen näitä huonontavasti, sekä aiheuttaa merkittäviä kustannuksia yhteiskunnalle sekä myös yksilölle niin psyykkisesti, fyysisesti kuin sosiaalisestikin.

Diabeteksen hoidon keskiössä on pitkään ollut myös ravitsemus sekä ruokavalion laatu, jotka hahmotetaan kokonaisuutta tarkastelemalla. Ruokavalion laadusta puhuttaessa otetaan huomioon terveyttä edistävän ruokavalion peruspilarit: ruokavalion tulee sisältää runsaasti kasviksia, marjoja ja hedelmiä, paljon kuitua, sopivasti hyvää pehmeää rasvaa ja vain niukasti vaaleaa viljaa, sokeria, suolaa ja kovaa, tyydyttynyttä rasvaa. Alkoholia olisi hyvä välttää tai käyttää vain kohtuudella. Tällainen ruokavalio, jota myös suomalaiset ravitsemussuositukset suosittavat, sopii mainiosti myös henkilöille, joilla on tyypin 2 diabetes.

Ruokavalion laatua mittaavan lähestymistavan rinnalle on nostettu uutena suuntauksena syömisen itsesäätelytaidot, jotka lähtevät liikkeelle mielen sisäisistä asioista ja psykologiasta. Itsesäätelytaitoja voidaan siis hahmottaa niin, että keskiöön nousee ne mielensisäiset prosessit, jotka ovat käynnissä silloin, kun syömme tai haluamme syödä – tähän kuuluu muun muassa säännöllinen ateriarytmi, syömiseen keskittyminen sekä hyväksyvä asenne ruokaa kohtaan. Itsesäätelytaidot ovat ikään kuin vastaisku mekaaniselle laihduttamiselle ja rajoittamiselle, jotka ovat olleet voimassa esimerkiksi juuri painonhallinnassa ja perinteisessä laihduttamisessa. Nyt on siis aika heittää vanhat, rajoittavat käsitykset painonhallinnasta kaatopaikalle ja keskittyä siihen, mitä mielen sisässä tapahtuu!

Itsesäätelytaitoja, kuten muitakin taitoja, voidaan harjoitella ja opetella, sekä näin myös tulla paremmaksi niissä. Harjoittelussa pyritään korostamaan mielen sisäisiä kokemuksia: nälän ja kylläisyyden tunteita, niiden tunnistamista sekä niiden mukaan syömistä ja elämistä – kun syömme kakkua, saamme syödä sitä hyvällä ruokahalulla ilman syyllistämistä tai morkkista. Tärkeää on myös tuomitsemattomuus ja uskominen omaan itseen: tavoitteena on syödä hyvää ja ravitsevaa ruokaa silloin, kun on nälkä tuntematta siitä kuitenkaan huonoa omaatuntoa. Hyvät itsesäätelytaidot omaava henkilö on tyytyväinen painoonsa ja uskaltaa myös herkutella, kun aihetta siihen on. Ruokavalion laadun ollessa muuten hyvä, voi itselleen myös silloin tällöin sallia herkuttelua – hyvällä omalla tunnolla!

Palataan taas ystäväämme Katjaan. Katja osallistui lääkärin suosittelemalle tyypin 2 diabetesta sairastaville tarkoitetulle kuntoutuskurssille, eikä voisi olla tyytyväisempi! Katja sai kurssilta paljon tietoa, käytännön kokemusta ja harjoitusta, minkä vuoksi kokeekin diabeteksen hoidon olevan paljon helpompaa ja miellyttävämpää. Kurssin jälkeen Katjan verensokeri- ja rasva-arvot olivat parantuneet sekä painokin laskenut muutaman kilon, minkä takia myös motivaatio ja usko itseen oman diabeteksen hoidossa ja hoidon onnistumisessa ovat huipussaan! Katja myös päätti jättää gojimarjat pois ruokavaliostaan, sillä suomalaiset marjat ajavat saman asian, ja olivathan ne kalliitakin! Myös voi on vaihtunut rypsiöljyyn, ruisleipä on kuitenkin pysynyt ruokavaliossa – onhan se niin hyvääkin terveellisyyden lisäksi. ”Kyllähän se on totta, että hyvät itsesäätelytaidot ja ruokavalion terveyttä edistävät valinnat kokonaisuutena ratkaisivat tämän pulman”, hymyilee Katja ja suosittelee muitakin ottamaan aktiivisen otteen oman diabeteksen hoidossa. Nyt tehdyt muutokset Katja aikoo säilyttää koko loppuikänsä, sillä ne selvästi toimivat.

Ystävämme Katja on loistava esimerkki joustavasta, tietoisesta otteesta diabeteksen hoitoon; ei tarvita erikoisia muotidieettejä, tyhjiä uudenvuodenlupauksia eikä myöskään itseltä salaa syötyjä herkkuja, jotta voi onnistua. Tärkeintä on muistaa kuunnella itseään, liikkua itselleen mieleisellä tavalla ja syödä terveyttä edistävästi sallien itselle hyvällä omallatunnolla herkuttelut. Näistä aineksista on suurenmoinen uusi vuosi tehty!

Tsemppiä loppuvuodelle!

toivottelee, Salla

Linkki  graduun http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20140591/

Mikä ihmeen mindfulness? Savolaesittaen sanottuna

”Mittee ihmettä se maenvulnes oikee on?” voep savolaane ihmetellä. No minäpä kerro ihan vähäse, että mittee se minun mielestän on.

Minun ymmärrykse mukkaa mainvulnessi eli tietosuustaejot tarkottaa yksinkertasimmillaa läsnä olloo tässä ja nytte. ”No aenaha sitä ollaa tässä, eihän sitä voe olla muuvalla”. Vai voepko sittennii? Eikö vua mieles männykkii just äske johonkii muuvalle. Ehkä mietit, että mittee ne siellä kotona just nyt puuhoovat, tae jos out kotona niin mieles askaroep, että miten ne siellä töessä pärjäelöö? Elikkä maenvulnesissa pyritään olemaan vuan tässä, missä ollaa ja pallaatettaa miel takasi sieltä missä sitte olkaa käämässä nii tähä paekkaa takasi.

”No eihän myö voeja ellee mittää muuta ku tätä hetkee, nii yksinkertane asia.” Vua mietipä tuas hetkone. Etkös vua just äske miettinnäkkii että mitenkäs se eilinen palaver oikei mänkään? Mitenkäs se Rane sillee sano, mitteehän se tarkotti sillä ja milteehän näätin kun en vastanna mittää? Tae etkös vua viikonloppuna, viimestää sunnuntae iltapäevällä ala miettimmää, että mittee sitä oljkaa töessä iessä seeraavalla viikolla. Miel on taepuvaene joko märehtimmää menneitä tae murehtimmaa tulevia. Maenvulnessissa pyritää pallaattammaa se ajassa harhaeleva miel takasi tähä hetkee.

Lisäks on muutama muukii rinsiippi muunmuvassas se, että ei aleta arvostelemmaa ihteemmä tai muita vua hyväksyttää ihtemmä ja muut sellasena ku ouvat.

Maenvulnessista on hyötyvä terveeve kannalta monnee asijaa. Tutkimusnäättöö on aenakii ressin hallinna, kivunhallinna, unettomuuve, masennukse ja ahistukse ehkäsyssä ja hoejossa. Myös ressivatsa ommoovat suattaavat suoha apuva maenvulnessista. Myös syömisongelmaeset muumuvassa ahmijat hyötyyvät maenvulnessista. Maenvulnessin siännöllisellä harjottelulla suatat suaha itelles uuvet aevot ja se jos joku on mielestän kokkeelemisen arvosta. Ja ku aevot uuvistuu out myös paremp ja tehokkaamp työntekijä ja immeine. Ja ilima haetallisia sivuvaekutuksia. Maenvulnessi on rokotus mm.  syysmasennusta vastaa.

Minulle se maenvulnessin harjottamine tarkottaa vappaatta. (Vapaus )

Testoo voesko Sinullekii olla hyötyvä maenvulnessista.

Mindfulness- mittari

Tuu kokkeelemmaa vaekka jo ens perjantaena 12.9. klo 15.30 Kuopijoon Alfidoon ja lähe viettämää ens viikoloppuvas vappae mieli.

Alfidon ajanvaraus

Tervetulloo!

Tukeva terapeutti alias Maare Kauppinen

ps. ohjaus on suomeksi ” Mindfulness meditaatio” – vapain mielin viikonlopun viettoon.

.

 

 

Miten päästä pois uhkaympyrästä?

Viimeisimmästä kirjoituksestani on jo tovi, mutta en toki ole heittänyt asian suhteen hanskoja tiskiin. Nyt sitten osoittautui sopivaksi hetkeksi kirjoittaa. Mikä sitten on hyvä hetki? Onko se sellainen, että olosuhteet ovat optimaaliset ulkoisten ja sisäisten tekijöiden suhteen? Hyvin nukuttu, syöty, liikuttu ja auvoisen onnellinen olo ja huoneessa sopiva lämpötila ja ei ketään häiritsemässä? Vai löytyykö luovuus sittenkin niistä vaikeista hetkistä. Kun mieltä masentaa ja on nukkunutkin huonosti? Vai voisiko kirjoittaminen olla keino päästä pois uhkaympyrästä?

Nyt käytän kirjoittamista juuri siihen ja siitäpä se aihekin sitten muovautui. Muutama vuosi sitten Integrum- instituutin ”Tietoisuustaidot terapian ja itsehoidon apuvälineenä” – koulutuksessa Suvi Laukkanen kertoi kolmesta perus ” olotilasta”, joissa ihminen voi olla. Hän puhui ympyröistä, joita ovat uhkaympyrä, innostuksenympyrä ja turvaympyrä.

Usein meidän on vaikeaa määritellä tarkemmin tunteitamme, mutta tämän jaon avulla meidän on suhteellisen helppoa arvioida missä näistä ympyröistä juuri nyt olemme, tai mikä olotila on vallitsevin. On myös tärkeää oppia huomaamaan, miten toisesta tilasta toiseen pois joutuminen tai pääseminen tapahtuu. Elämä on silloin mallillaan kun nämä olotilat ovat tasapainossa. Juuri nyt olen pääsemässä uhkaympyrästä innostukseen. Muistan erään kirjailijan kerran sanoneen, että hän kirjoittaa itsensä kirjoittamisen tilaan ja niinhän se on. Nyt minulle kävi niin. Vielä hetki sitten mieltäni vaivasi monenlaiset ikävät asiat, mutta kirjoittaminen vei minut kohtalaisen nopeasti innostukseen.

Turva sanan synonyyminä käytetään sanaa suoja. Wikipedia, tuo ikiluotettava tiedonlähde, määrittelee suojan näin ”esine, laite tai paikka, joka auttaa torjumaan uhkaa, vaaraa tai epämukavuutta”. Eli turvaympyrässä oleminen on mukavaa, ei tarvitse huolehtia vaaroista, asiat ovat tuttuja. Tätä turvaa varmasti tarvitaan, jotta arki soljuu eteenpäin. Joskus liiallinen turva ja rutiinit heittävät kuitenkin turvaympyrästä uhkaympyrään. Muistan tavanneeni asiakkaita, joilla elämä vaikuttaa olevan mallillaan: on vakituisessa työpaikassa oltu jo 20 vuotta, velat on maksettu, lapset lähteneet kotoa, terveenä on saanut olla. Puolison ja suvun kanssa menee hyvin, ja jotain puuttuu. Salakavalasti paino alkaa nousta, kun tyhjyyttä ja tylsyyttä täytetään syömisellä. En sano eikö ihmisen tylsyyttäkin pitäisi sietää, mutta eikö elämästä saisi nauttiakin? Ja millä ihminen nauttii, no aisteillaan ja mielellään. Ihminen tarvitsee ärsykkeitä eri aisteilleen ja päälleen pysyäkseen tyytyväisenä. Liian helppo ei enää olekaan kivaa.

Olen suositellut mitä kummallisimpia juttuja asiakkailleni innostuksen löytämiseen. Eräälle nuorehkolle miehelle kannustin remontoitavan omakotitalon etsimistä. Sillä, asia, josta hän oli innostunut olivat remonttihommat. Aivan sama kuinka paljon tai vähän siinä kuluu energiaa, mutta innostuksen löytäminen vie yleensä painoakin alas kun ei tarvitse tylsyyttä taltuttaa syömällä. Joillekin olen suositellut kielten opiskelun aloittamista kansalaisopistossa ainaisen jumpan sijaan, jos siitä on aina haaveillut. On paljon hyödyllisempää kävellä kielitunnille ja takaisin mielellään, kuin ajaa kiireellä autolla jumppaan jossa ei edes tykkää käydä. Toki suurin osa jumpista on varmasti hyviä, mutta kaikille ne eivät ole tarkoitettuja.

Luulen, että sopiva innostuneisuus on terveellistä;).Kunhan innostus tulee asioista, jotka eivät ole haitaksi itselle tai muille.

Elämä on tasapainoilua näiden olotilojen välillä. Välillä mielen kahleet yrittävät pitää meitä liiaksi uhkaympyrässä, joka voi pidemmän päälle olla epäterveellistä. Kannattaa siis välillä haastaa itsensä johonkin missä on epämukavuusalueella, hieman turvaympyrän vieressä. Oikeanlaisella asenteella voi uhka uudesta vaihtua innostukseen.

Näin minulle kävi eilen, kun aloitin Vapaudu mielesi kahleista -haaste en. Sotkuisuus on ollut yksi paheitani, nyt olen päättänyt olla siisti.

Siitä sain sitten aivan pähkähullun idean. Alankin nyt pitää kuukauden ajan blogia siisteyteen ja järjestelmällisyyteen liittyen. Jotain joka ei todellakaan ole luontaista minulle, mutta kun nyt olen siitä innostunut, niin kai voin sitä ainakin hieman oppia.

Siistii!

 

Nainen ole kiitollinen kehostasi!

Katselet itseäsi peilistä ja otat kiinni vyötärömakkarastasi.” Voi kun saisin tämän tästä pois, niin olisin onnellinen.” Tai katselet nuoruutesi valokuvia ja haikailet sitä kehoa joka Sinulla oli 20 vuotta sitten.  Jag har så tjocka kinder och korta armar. Och mina öron! On yläasteen ruotsin kirjasta jäänyt mieleen.Taitaa siinä iässä alkaa se tyytymättömyys omaan kehoon.  Miksi emme voi olla tyytyväisiä kehoomme sellaisena kuin se on juuri nyt?

KokoNainen

Minulla suhde kehooni on vaihdellut ikäkausittain. Kuten taannoisessa jutussani Liikuttava tarina kerroin, olin pienenä Mahtava Muksu, jota Makkaraksi kutsuttiin. Osin nimitys tuli varmaan myös väännöksenä Maare -nimestäni, mutta osin pyöreydestäni, näin ainakin oletan. Toinen keskiarvosta poikkeama on ollut pituus tai siis lyhyys. Molemmat mummoni ovat olleet suurinpiirtein minun mittaisiani ja olen saanut heistä toisen kanssa olla paljon lapsena. Sisaruksistani tuli kaikista minua pidempiä; sisarussarjassa seuraavasta siskostani tuli 20 cm minua pidempi ja sitä seuraavasta 10 cm ja pikkuveljestäni 30 cm pidempi kuin minä. Lyhyyteni on kyllä saanut aikaan monenlaista hauskaa tilannetta. Ollessani 16-vuotias oli pikkusiskoni 11 ja olimme menossa junaan kahdestaan. Rautatieaseman täti ei oikein tiennyt kenelle se lasten lippu ja kenelle nuorisolippu pitikään olla, sillä jo tuolloin pikkusiskoni oli minua pidempi. Mutta kaiken kaikkiaan lyhyys ei ole ollut kovin suuri ongelma. Ehkäpä siksi, että arvostin mummoani, joka oli selvinnyt sota-ajasta ja kaikesta , eikä hänellekään pituus ollut ongelma.

Hiihtämällä ja muulla liikunnalla sain pidettyä itseni nuorena suhteellisen solakkana. Tosin yläasteiässä pidin itseäni pullukkana vaikka näytinkin tältä. Kuva otettu ollessani 12-14-vuotias. Nyt kun kuvaa katsoo, niin täytyy kyllä ihmetellä, että miten sitä oikein kuvittelikaan olevansa liian paksu. Mitähän sitä olisi ajatellut nykyisestä kropastaan 20 kg painavampana? Onneksi ei silloin vielä tiennyt, enkä onnekseni ruvennut maalailemaan tulevaisuuden kuvia itsestäni, sillä silloinen psyyke ei ehkä olisi kestänyt tietoa, että tulen painamaan 46 kg:n sijaan 66 kg.

Suhteellisia ovat kuitenkin kehomme ulkonäkö ongelmat

Vaikka olenkin välillä harmissani siitä, että on ylimääräistä siellä sun täällä, niin olenpahan kuitenkin loppujen lopuksi aika tyytyväinen kehooni, sillä se toimii.

Kaikilla näin ei ole. Sisareni sairastuminen MS- tautiin on havahduttanut katsomaan asioita uudessa valossa. Kinttuni ovat paksut ja ne toimivat. Voin kävellä, juosta, hyppiä, tehdä jalkakyykkyjä, hiihtää, pyöräillä vaikka mitä. En ehkä jaksa mennä samaa vauhtia kuin  nuorena, mutta ei tarvitsekaan. Minulla on kuitenkin mahdollisuus saavuttaa vielä hyvä kunto, sillä olen terve. Muistakaa aina tämä kun alatte miettiä kehonne epäkohtia. Mihin keho on tarkoitettu? Onko siinä oikeasti jotain vikaa, vai ruokitteko mieleenne putkahtanutta ajatusta viallisesta kehostanne ja kasvatette sitä tarpeettoman suureksi?

Painosta stressaaminen tuplaa terveysriskin

Vastaanotollani käy silloin tällöin naisia, jotka ovat laihduttaneet koko ikänsä. Paino ei koskaan pysy ankaran laihdutuksen jälkeen haavelukemissa. He ovat erittäin tyytymättömiä itseensä ja kehoonsa. Sisäinen kriitikko on saanut yliotteen rakastavasta ystävällisyydestä heissä. He käyttävät sanoja ” ei ole itsekuria”,” repsahdan”, ”sorrun”. Itsensä mollaaminen jo puhutussa kielessä on havaittavissa, mitähän se mahtaa olla sisäisessä puheessa? Kuulostaako tutulta? Monesti painoa suurempi ongelma on siitä murehtiminen. Muutama kilo tai jopa muutama kymmenen kiloa enemmän kuin nuorena ei välttämättä ole vielä kauhean vaarallista. Mutta muutamasta kilosta  jatkuva murehtiminen on. Stressi on epäterveellistä kaikenkokoisille ja näköisille. Stressi lisää riskiä moniin sairauksiin Joten ratkaisuna on laihduttamisen lopettaminen, kehonsa hyväksyminen ja alkaa keskittyä niihin asioihin mitä elämässään oikeasti haluaa tehdä.

Kuva: Piippa Mutikainen

Kiitollisuusmeditaatio keholle

Olen pitkään miettinyt kiitollisuusmeditaatio keholle -harjoituksen teettämistä asiakkailleni (tai tekemistä yhdessä)ja tällä viikolla se tapahtui. Jotenkin pääsin asiakkaani kanssa sellaiselle tasolle heti, että tiesin uskaltavani ottaa riskin, joka kannatti. Tutustuin tähän harjoitukseen Tietoinen Syöminen kirjan cd:ltä vuonna 2011 , mutta se ei auennut vielä siitä. Vasta Mindful Eating – Conscius living – retriitissä USA:ssa kesällä 2012, pystyin keskittymään ja kokemaan sen miten harjoitus oli tarkoitettu. Ja vasta nyt rohkenin tehdä sen yhdessä asiakkaan kanssa. Tarkoituksena on siis keskittää ajatukset kuhunkin kehon osaan kerrallaan ja kiittää niitä niillä sanoilla joita mieleen tulee.

Voit edetä harjoituksessa esimerkiksi näin:

Kiitos aivot, että…

Kiitos sydän, että…

Kiitos kädet, että…

Kiitos maha, että…

Kiitos sisäelimet, että…

Kiitos selkä, että…

Kiitos jalat että…

Kiitos kehon rasva, että…

Jos huomaat, että olet tyytymätön harjoituksen jälkeenkin, niin se on normaalia. Hyväksy kaikki tunteesi.  Älä syytä itseäsi siitä, että et heti olekaan kiitollinen jokaisesta kehon osastasi. Kehonsa hyväksyminen sellaisenaan ei yleensä tapahdu taikaiskusta, vaan asenteen ja ajatusten muuttuminen vaatii harjoittelua ja aikaa.

Tänään on mainio päivä aloittaa harjoittelu.

Hyvää naisten päivää LEIDIT!

Tässä lukuvinkkejä naisille:)

Vapaaksi tarinamme kahleista

Jokaisella meistä on oma tarinansa. Ravitsemusterapeutin työssä niitä kuulee ja pitää myös osata kuunnella. Asiakkaalla voi olla vastaanotolle tullessaan jo valmis käsikirjoitus. ”Haluan laihtua 10 kg 2 kk:ssa. Sinä olet ammattilainen, pitäähän sinun tietää miten laihdun?”  ”Masu on pipi, anna minulle ohje, mitä minun tulee syödä?” Tässä vaiheessa saatankin sanoa, että ahaa, sinulla vaikuttaakin olevan käsikirjoitus jo valmiina. Haluaisin kuulla hieman miten aikaisemmat osat tästä elokuvasta eli elämästäsi ovat menneet?

Vatsavaivaisilla on joskus kerrottavanaan pitkäkin historia uhrina

Tyypillinen tarina on vuosia jatkunut vatsavaiva, jota asiakkaan mukaan terveydenhuollon henkilöstö ei ole ottanut tarpeeksi vakavasti. Kun tarpeeksi kauan asiakas on vaivansa kanssa sivuutettu alkaa hän kokea olevansa uhri, terveydenhuollon uhri. Heillä on käsikirjoitus valmiina mennessään lääkäreiden tai muiden asiantuntijoiden vastaanotoille. Sitten he, joilla on kova tiedonhalu alkavat selvittää vaivojensa syytä itse internetistä. Toiset turvautuvat funktionaaliseen lääketieteeseen. Kannatan funktionaalisen lääketieteen holistista ihmiskäsitystä. Pyrin itsekin ottamaan asiakkaan huomioon ihmisenä ja huomioimaan elämän eri alueet … mutta perusteettomat veri-, virtsa- ja ulostenäytteet, jotka lähetetään milloin minkin meren taa ja lasku on nelinumeroinen saa minut kiukustumaan. Valitettavan usein nämä erinäiset kokeet vahvistavat asiakkaan uskomusta (tarinaa) jostakin sairaudesta. Yleisimmin verikokeet ilmentävät eriasteisia allergioita. Lisäksi mukaan on usein laitettu vielä ohje välttää kyseessä olevia ruokia. Asiakkaan pettymys onkin suuri, kun olo ei korjaannukaan ruokia välttämällä. Tämä saattaa vain tuoda lisää stressiä. Lisäksi ihminen saattaa havahtua, että on tullut huijatuksi ja siitä tulee lisää stressiä. Ja siinäpä Se, koko vatsavaivojen syy on saattanut ollakin stressi ja sairauden etsintä tuonut sitä lisää. Joskus noihin tarinoihin saattaa empaattinen kuuntelija ruveta uskomaan, kouluttajani Juhani Laakso sanoisi sitä varmaan psykoottiseksi syrjähdykseksi terapeutin roolista. Nimimerkillä kokemusta on… Toisaalta ei ole hyvä sekään, jos heti asettuu asiakasta vastaan. Toki useasti kyseessä on ihan oikea vaiva, ärtyvän suolen oireyhtymä eli   IBS johon suurimmalla osalla auttaa  fodmap – rajoitus, syömisen rauhoittaminen ja erilaiset stressinhallintakeinot.

Jojolaihduttajan tarina saattaa olla seuraavanlainen

Iso naisihminen on omassa tarinassaan kaikkien muiden tuki. Toisaalta uhri, toisaalta kaikkivoipa. Tarinan punainen lanka on, että hänen on pakko tehdä kaikki tai muuten ei mistään tule mitään. ”Eihän se yhteiskunta pyöri, jos tässä rupeaa omaa hyvinvointiaan ajattelemaan. Oikeutta omiin tunteisiin miulla ei ainakaan ole.

Olen avustaja kaikille ja mun on pakko. On hoidettava omat iäkkäät vanhemmat, vaativa työ , eronneet lapset ja, lapsen lapset,  sairaseläkkeelle joutunut puoliso.” Toisaalta tällainen ihminen näkee itsensä kaikkivoipana, toisaalta uhrina. Kun kysyn ”miten itse näet tilanteen?”niin , vastaus on ”kun mun on pakko”.

Tyypillinen on myös laihduttajan tarina, jossa on useita epäonnistuneita laihdutusyrityksiä. Tai useimmiten ne ovat epäonnistuneita vasta painonhallintavaiheessa. Tämän tarinan kertaaminen mielessään saa asiakkaan uskomaan, ettei hän pysty onnistumaan kun ei ole ennenkään onnistunut.

Tarinan uudelleen kirjoitus

Varsinkin laihduttajien kohdalla tarinan uudelleen kirjoitus tekniikka on toimiva.” Miltäs kuule tuntuisi, jos olisitkin omassa elämässäsi ihan pääroolissa?” Haastan miettimään, entä jos kuitenkin kokeilisit tehdä tällä kertaa jotain toisin. Asettaisit fokuksen painon sijaan johonkin muuhun. Jos ENED erittäin niukkaenergineinen ruokavalio (< 800 kcal/vrk) ei viimeksi tuonut pysyvää painon hallintaa, niin miten todistat, että se toimisi nyt?. Joskus tuo tarinan uudelleen kirjoitus onnistuu, joskus taas ei. Joskus asiakas löytää nykyisestä tilanteestaan erilaisia voimavaratekijöitä, jotka tukevat muutoksen tekemistä.

Mitäpä sitten tehdä, jos tunnistaa tai epäilee itseään tai asiakastastaan tarinansa vangiksi?

Kirjoittaminen voi auttaa niin asiakasta, kuin terapeuttiakin. Ainakin omasta puolestani voin sanoa, että prosessoin asioita aivan toisella tavalla kirjoittaessani kuin puhuessani. En tiedä, mietinkö liikuntahistoaria –tarinaani kirjoittaessa, miltä se näyttää. Se kuitenkin sai ajatukseni muuttumaan, kuvittelin, että olen ollut yli puolet elämästäni inaktiivinen, mutta  kun tarkastelin asiaa tarkemmin, niin ei se ihan pitänytkään paikkaansa.

Asiakkaalle voi antaa tehtäväksi kirjoittaa oma tarinansa (sen asian kannalta kuin haluaa muutosta tehdä) tiivistetysti 3-5 sivulla. Opettajana ollessani opiskelijoiden elämäntapamuutos – kokeilu raporteissa oli todella mainiota tarinoita. Tietenkin tämä on helpompi tehtävä heille, jotka ovat luonnostaan kirjoittajia. Nykyisessä työssäni olen muutamaa pyytänyt tarinansa kirjoittamaan, mutta yhtään en vielä takaisin saanut.

Tarinoita voi tarkastella siitä näkökulmasta, että miten paljon niissä esiintyy menneisyyttä, paljonko nykyisyyttä, paljonko tulevaisuutta? Millainen juoni tarinassa on, millaiseen sävyyn se on kerrotaan? Onko tarinassa jotain poikkeusvaihetta, onnistuminen epäonnistumisten keskellä? Miten sitä voisi käyttää nyt hyödyksi?

Miten tarinan asiat vaikuttavat nykyhetkeen? Millä asioilla on oikeasti merkitystä? Miten asioiden painotukset kohtaavat arvot? Voisiko tuon tarinan kertoa jotenkin toisin? Miten läheiseni sen kertoisivat? Miten vastaisin kysymykseen:millaista elämää haluan elää? Millaisen haluisin tarinani olevan, vai onko helpointa mennä samaa tuttua latua?

Juhani Laaksolta,  kognitiivisen lyhytterapian kouluttajaltamme sain vinkin myös mielenkiintoisen tekniikan,  ystäväkirjeen kirjoittamiseen asiakkaalle. Toistaiseksi en ole yhtään kirjettä asiakkailleni vielä kirjoittanut, mutta muutamia olen päässäni hahmotellut. Ehkäpä jonain päivänä rohkaistun sellaisenkin vielä tekemään.  Siinä terapeutti kirjoittaa asiakkaalle keskustelun jälkeen kirjeen, jossa paneutuu mm. seuraaviin asioihin: Mikä liikutti, mikä herätti, mitä yhtäläisyyksiä on omaan elämään? Sekaan voi laittaa muutamia kysymyksiä kuten; minua jäi mietityttämään kun kerroit, että… Mistä mahtoi johtua, että …? Kirjeen tulee olla kuvaileva; kuvailla mitä asiakas tekee, ei saa määritellä mikä tai kuka tai millainen hän on. Elämänohjeita ei saa antaa.

Kirjeen voi lopettaa niin kuin minäkin päätän tämän jutun:

Minun käsitykseni elämästä on rajoittunut,

Sinä olet oman elämäsi paras asiantuntija.

Sinä valitset, mikä on seuraava siirtosi pelissä,

olet pääroolissa tässä tarinassa – elämässä.

Liikuttava tarina?

Säännöllisen ja riittävän liikunnan juurruttaminen uudelleen elämääni on yksi aiheista, joista haluan kirjoittaa. Onneksi viime viikko on ollut aktiivisin liikunnan suhteen pitkään aikaan ja olen siihen oikein tyytyväinen. Viikkoon on kuulunut kaksi n. 40 min hiihtelylenkkiä, kaksi kertaa punttisalia noin 60 min / kerta ja reilut 2 h joogaa. Lisäksi otin tällä viikolla useammin kuin yleensä kulkupelikseni potkurin. 

Kätköistä löytyy aina jotain innostavaa

Löysin työhuonetta siivotessani kymmenen vuotta sitten ensimmäiseen painonhallintaryhmääni tulostamani monisteen: Liikunta osana painonhallintaa. Moniste perustuu Yksi muutos – uuden elämän alku – kirjaan, jota itsekin olen ollut kirjoittamassa .  Luin tekstiä ja hämmästyin, että olenko minä osannut tuon oikeasti kirjoittaa? Soveltaen vieläkin hyvää asiaa.  Monisteessa sanottiin, että ensimmäisenä kannattaa miettiä liikuntahistoriaansa. Enpä ole sitä oikein itse koskaan kunnolla tehnyt, joten teenpä sen nyt tässä julkisesti. Jos jollain on jotain tarinaan lisättävää tai oiottavaa niin saa kommentoida. Jokainen muistaa asiat tietenkin omalta kantiltaan. 

Liikuntahistoriani, niin kuin minä sen muistan

Lapsuus

Lapsena  ulkona leikkimistä rajoitti aivan pienenä se, että minulla ei ollut samanikäisiä kavereita.  Jotenkin muistan sen, kun en olisi halunnut pienempänä mennä yksin ulos. Se ei ollut kivaa. Mummo asui samassa talossa. Hänen kanssaan kävin välillä kylänraittia kävelemässä tai naapurissa kylässä. Kun olin ihan pieni, ei meillä ollut autoa, kävellen taaperrettiin reilun kilometrin päähän kauppaan.

Talvella laskettiin vanhempien kanssa mäkeä ja hiihdettiin. Maatalon töissä olin jonkin verran mukana. Muistan tehneeni halkopinoa isäni kanssa kun minä olin yhtäpitkä halkojen kanssa ( huom. halko on se leivinuuniin laitettava metrin pituinen puu ja klapeja ne pienet. vaikka samaa sanaa yleisesti käytetäänkin.)

Minulle tuli sitten nuorempia sisaruksia ja heidän kanssaan muistan ulkoilleeni ihan mielelläni. Koulun alettua alkoi koululiikuntakin, josta en kamalasti alkuun nauttinut. Olin varmaan aina se, joka viimeiseksi valittiin joukkueisiin, pieni ja pyöreä Maare – Makkara.

Muistelen, että kolmannella luokalla  olin ennen hiihtolomaa hiihtopäivänä jäänyt tavattomasti jälkeen muista. Jotenkin sellainen muistikuva on, niin kuin opettajakaan ei olisi odottanut.Tuntui kamalalta niin henkisesti, kuin fyysisestikin. Tähän lisään vielä kuvan, jos sen löydän:)

Makkarasta kilpahiihtäjäksi

Jokin sisu heräsi sisälläni, joka halusi parempaan kuntoon ja jonon ensimmäiseksi. Isäni osti minulle kunnon sukset, kärkisiteet ja monot ja alkoi käydä kanssasi hiihtämässä. Kuntoni koheni pikkuhiljaa ja paikkani hiihtojonossa tuli koko ajan kohti kärkeä ja lopulta olimme luokkakaverini kanssa vuorotellen niitä ykkösiä. Pidimme ahkerasti Suomen ladun kirjanpitoa. Hyvällä kelillä hiihdimme jopa välitunnilla. Kaverini hiihti n. 3 km koulumatkan. Minä asuin lähempänä, joten kävin peltoa kiertämässä  aamutuimaan.  Ja tämä oli ihan omaehtoista. Yläasteella liikunnan numero oli 9 tai 10 ja kierrettiin hiihtokisoja ympäri Savoa. Ei mitään suurta menestystä tullut koskaan, mutta ainakin oli hyvä kunto. Kesäisin hiihdon systemaattinen harjoittelu ei ollut aina niin mieleen, mutta kunto pysyi hyvänä kun kerran pari viikossa pyöräili 16 km suuntaansa yleisurheiluharjoituksiin kirkonkylälle.

Opiskeluaikana ei kävelyä laskettu liikunnaksi

Lukiossa alkoi sitten seurustelu ja pikkuhiljaa kilpahiihto jäi. Ei se poikaystäväni vika ollut, hänkin kovasti urheili. Kyllä välillä yhdessä lenkillä käytiin, mutta kun hänen kuntonsa kasvoi huimasti, en enää kestänyt mukana ja se ei ollut enää hauskaa. 

Abi vuonna aloin nostella punttia ja innostuin ihan harjoittelemaan voimanostotyyppisesti kun salinpitäjä teki minulle ohjelman. Voimat kasvoivat kovaa vauhtia ja uusi laji oli tullut hiihdon tilalle. Kilpailuvietti oli kova ja olisin kovasti halunnut kisoihin, mutta valmentajani ei ollut vielä sitä mieltä ja sitten jäi ne voimakisat käymättä. Kieltämättä se hiveli itsetuntoa kun sai laittaa tankoon enemmän kuin jotkut samanikäiset pojat. Sitten läksinkin aupairiksi Saksaan ja siellä voimaharjoitteluni ei enää ollutkaan niin systemaattista. Mutta kaupungin sisäiset matkat tein aina kävellen tai pyörällä.

Yliopiston aikaan liikuin muistaakseni ihan kohtalaisen aktiivisesti. En tietenkään mitään  solukämppäkaveriini verrattuna,  joka hiihti kilpaa vielä silloinkin. Mutta asenne oli se, että koululle kävelyä tai pyöräilyä ei laskettu mihinkään vaan piti lähteä vielä hiihtämään tai salille tai juoksemaan tai kävelemään erikseen. Kunto oli kohtalainen siis edelleen.

Voimaharjoittelu palasi mukaan kuvioihin

Kun tapasin nykyisen mieheni niin kuntoilusta tuli taas systemaattisempaa, kova puntinvääntäjä hän kun on aina ollut. Jyväskylässä asuessamme muistan kuinka teimme aamuaerobista, siis kävelyä aamutuimaan kahvin voimalla ja illalla töiden tai opiskelujen jälkeen salille.

Alkuun ei meillä ollut autoa, joten joka paikkaan pyöräiltiin. Jossain vaiheessa kävin kuntokeskus Satsissa ihan ahkerasti jumpissakin.  Jossain vaiheessa kävin joogaamassa puolisen vuotta.

Vanhemmuus muutti arkea

Ensimmäisen raskauden aikana liikuin paljon loppuun asti. Laskettu aika oli viimeinen punttitreeni laskettua aikaa edeltävänä päivänä. Laskettuna päivänä käytiin rämpimässä joulukuusi omasta metsästä ja vielä siihen sauvakävelyt päälle. Päivän lasketun ajan jälkeen poika syntyi.

Muistan kuinka heti kun kykenin kävelemään, lähdin vaunuja työntelemään. Mutta vaativa vauva ei antanut oikein nukkua ja olin kuin horroksessa kävellessäni. Pakotin itseni liikkelle siten, että aloin myydä tissimaitoani sairaalalle ja toimitin sen itse sinne vaunuja työntäen tietenkin. Poika oli muutaman viikon kun käytiin jo punttisalilla, hän nukkui turvakaukalossa. Aika älytöntä, kun näin jälkikäteen ajattelee…

Muistelen, että jonkun verran siinä tuli liikuttua vauvan kasvaessa, mutta kaiken häslän keskellä aikaa liikkumiselle tuntui olevan koko ajan vähemmän. Kun muutimme Tikkakoskelle, kävin siellä punttisalilla, hiihtämässä ja joissakin jumpissakin muistaakseni olin. Ja Shindo venyttelyssä. Voimavarat olivat kuitenkin niin lopussa, että liikunnasta tuli koko ajan pienempi osa elämääni.

Kun toinen lapsi syntyi, olin ihan poikki kaikinpuolin ja liikunnan määrä väheni minimiin. Jaksaminen oli ihan nollassa ja ajatus, että en voi, en saa, en  pysty lähtemään liikkumaan alkoi viedä voiton.

Sitten tulee monen vuoden aukko, jolloin en oikein koe olleeni oma itseni ja en muista liikkumisiani. Muuta kuin, että on se tunne ollut, että liikun liian vähän ja oli paha olla.

Välillä on ollut muutamien viikkojen spurtteja liikunnan lisäämiseksi, mutta aina se lopullinen läpimurto on jäänyt saavuttamatta. Jos olen tässä välillä keskimäärin 2 tuntiin kevyttä liikuntaa viikossa päässyt, niin hyvä on. Jotenkin olen kuitenkin osannut asiakkaitani motivoida liikkumaan.

Mukavimmat lajit

Liikuntalajeja, jotka ovat olleet kaikkein tärkeimpiä ovat hiihto ja kuntosaliharjoittelu ja ovat edelleen mukana. Joogan haluaisin olevan enemmän mukana, mutta en nyt ole saanut käydyksi joogaamassa kuin välillä. Viime lauantain joogapäivä osui niin nappiin. Kiitos Ilo-olon Karille että järjestit ja kotijoukoille, että olitte suosiollisia osallistumiselleni ja itselleni että menin sinne, enkä antanut valtaa kieltäville ajatuksille.  

Pahoittelen, että jutusta tuli näin pitkä. Koen kirjoittamisen terapeuttisena, joten minua  kirjoittamien auttoi hahmottamaan asiaa ja hyväksymään, että näin on elämä mennyt liikunnan suhteen. Toivottavasti tämä saa muitakin miettimään omaa liikuntahistoriaansa ja havaitsemaan saman kuin itse, että enhän ihan niin liikumaton ole ollut kuin kuvittelin. Suurimman osaa elämääni olen ollut kohtalaisesti liikunnallinen, vaikka en juoksua harrastakaan.

Tsemppiä kaikille liikunta- ja muihinkin harratuksiin tälle viikolle!

 

Mikä pelottaa? Epäonnistuminen vai sittenkin onnistuminen?

Olen viimeisten vuosien aikana aloittanut bloggaamisen useaan kertaan. Bloggeriin olen Apeoppaan ajatukset – blogin perustanut kaksi vuotta sitten, mutta yhtään kirjoittamaani kirjoitusta en ole sinne uskaltanut laittaa. Tietokoneen muistissa on jos jonkinlaista bloginaloitusta ja kirjoitelmaa.  Lehtiin olen kirjoittanut ja kommentoinut, mutta oman blogin aloittaminen on jäänyt. Monesti hyvän lukemani kirjan jälkeen olen ajatellut, että näitä ajatuksia olisi mukava jakaa. Mutta, en sitten ole kuitenkaan rohjennut. Viime vuoden lopulla kollegani Anette Palssa julkaisi Pullapoliisin elämää blogissaan kirjoitukseni Onko lupa olla erilainen? Tuolloin ajattelin, että heti sen jälkeen aloitan omaani kirjoittamaan. Niin aloitinkin, mutta vasta nyt julkaisen.

Olen usein miettinyt, että mikä se oikein on kun pelottaa? Onko se oikeasti epäonnistuminen, itsensä, perheensä ja sukunsa nolaaminen vai – voisiko se ollakin onnistuminen ja huomion saaminen?  Mikä siinä sitten on niin pelottavaa?  Vieras kirjoituksessani kirjoitin ihmisten erilaisista temperamenteista. Saatan joitakin asioita pähkäillä ja pohtia tavattoman kauan ja lämmetä hyvin hitaasti. Tosin väsyneenä, nälkäisenä ja  kiukkuisena en aina tule miettineeksi sanomisiani millisekuntia kauempaa, jonka lähipiiri valitettavasti joutuu kokemaan. Jonkinlainen jakautunut persoona ? Vaikka minulla onkin kirjoittamisesta pääosin hyviä kokemuksia, en jostain syystä ole saanut aloitettua bloggausta. Tai kirjan kirjoittamista. Tai jatko-opintoja. Tai menestyvää liiketoimintaa. Mistä kummasta oikein kiikastaa?  Välillä tuntuu, että pää sauhuaa hienoakin hienompia ideoita, mutta kaikki projektit on aloittamista tai joskus harvoin lopettamista vaille valmiita. Mutta, kun tämän ensimmäisen kirjoitukseni saan julkaistua, niin ehkäpä sitten saan vauhtia muihinkin ikuisuusprojekteiheni.Ehkä julkinen lupaus saa toimimaan ? Muistan jonkun tarinan, jossa joku kirjoitti tavoitteistaan presidentille. Pitäisikö minunkin? Tosin mikä se tavoitteeni oikein on?

Mutta ehkäpä bloggauksen aloittamisen pelko onkin siinä, että kun tähän hommaan pitää sitoutua. WordPress ehti jo minulle sähköpostimuistutuksen laittaa:”Olet laittanut tavoitteeksesi julkaista yhden kirjoituksen kuussa, olisiko aika aloittaa? ”. Nyt on.

Omasta mielestäni olen kohtuullisen taitava ohjaamaan muita miettimään ja muuttamaan omia ajatuksiaan ja tapojaan. Nyt olisi vihdoin aika siirtää nuo opit omaankin käyttöön. Raotan tässä blogissa omasta ja asiakkaideni näkökulmasta niitä tekijöitä, jotka toimivat kun omia tottumuksia lähdetään tuunaamaan tietoisuustaidot ja HOT – takataskussa. 

Muutoksen esteiden miettiminen ja eriyttäminen omasta itsestä voi olla ensimmäinen askel toisenlaisiin tekoihin. Tässäpä yksi temppu miten sen saa tehtyä. Kun aajatuksen tai tunteen kirjoittaa, niin sitä pääsee tarkkailemaan erillisenä. Minua on siis estänyt toimimasta mieleeni tullut pelon tunne, joten kirjoitan sen erilaisilla kirjasimilla.

PELKO, pelko, pelko, pelko, pelko,pelko.

Hah, pelko on vain sana. Voin kirjoittaa sen paperille ja polttaa sen leivinuunissa. Jos laitan sen isolle paperille, voin mennä myös sen taakse piiloon.  Se on erillinen minusta, minun ei ole toteltava sitä. Tiedän, että vaikka nyt olen pelkoni selättänyt, niin se tulee varmasti vielä vierailulle mieleeni. Mutta voin sanoa sille ”tervetuloa ja näkemiin”. Mieleni on kuin talo, jonne kaikenlaiset tunteet ja ajatukset ovat tervetulleita, mutta asumaan eivät saa jäädä. Pelon tunnetta ei voi estää tulemasta, mutta sitä ei myöskään tarvitse ruokkia, eikä sen mukaan tarvitse lähteä. Hyväksyn sinut pelkoni, mutta et estä minua toimimasta.

Kiitos TUKEVAN TERAPEUTIN synnytyksessä tukena olleille. Nyt pyrin olemaan rohkea ja tukea itseäni ja muita omanlaiseen hyvään elämään myös blogin  kirjoittamisen kautta.