Katselet itseäsi peilistä ja otat kiinni vyötärömakkarastasi.” Voi kun saisin tämän tästä pois, niin olisin onnellinen.” Tai katselet nuoruutesi valokuvia ja haikailet sitä kehoa joka Sinulla oli 20 vuotta sitten. Jag har så tjocka kinder och korta armar. Och mina öron! On yläasteen ruotsin kirjasta jäänyt mieleen.Taitaa siinä iässä alkaa se tyytymättömyys omaan kehoon. Miksi emme voi olla tyytyväisiä kehoomme sellaisena kuin se on juuri nyt?
KokoNainen
Minulla suhde kehooni on vaihdellut ikäkausittain. Kuten taannoisessa jutussani Liikuttava tarina kerroin, olin pienenä Mahtava Muksu, jota Makkaraksi kutsuttiin. Osin nimitys tuli varmaan myös väännöksenä Maare -nimestäni, mutta osin pyöreydestäni, näin ainakin oletan. Toinen keskiarvosta poikkeama on ollut pituus tai siis lyhyys. Molemmat mummoni ovat olleet suurinpiirtein minun mittaisiani ja olen saanut heistä toisen kanssa olla paljon lapsena. Sisaruksistani tuli kaikista minua pidempiä; sisarussarjassa seuraavasta siskostani tuli 20 cm minua pidempi ja sitä seuraavasta 10 cm ja pikkuveljestäni 30 cm pidempi kuin minä. Lyhyyteni on kyllä saanut aikaan monenlaista hauskaa tilannetta. Ollessani 16-vuotias oli pikkusiskoni 11 ja olimme menossa junaan kahdestaan. Rautatieaseman täti ei oikein tiennyt kenelle se lasten lippu ja kenelle nuorisolippu pitikään olla, sillä jo tuolloin pikkusiskoni oli minua pidempi. Mutta kaiken kaikkiaan lyhyys ei ole ollut kovin suuri ongelma. Ehkäpä siksi, että arvostin mummoani, joka oli selvinnyt sota-ajasta ja kaikesta , eikä hänellekään pituus ollut ongelma.
Hiihtämällä ja muulla liikunnalla sain pidettyä itseni nuorena suhteellisen solakkana. Tosin yläasteiässä pidin itseäni pullukkana vaikka näytinkin tältä. Kuva otettu ollessani 12-14-vuotias. Nyt kun kuvaa katsoo, niin täytyy kyllä ihmetellä, että miten sitä oikein kuvittelikaan olevansa liian paksu. Mitähän sitä olisi ajatellut nykyisestä kropastaan 20 kg painavampana? Onneksi ei silloin vielä tiennyt, enkä onnekseni ruvennut maalailemaan tulevaisuuden kuvia itsestäni, sillä silloinen psyyke ei ehkä olisi kestänyt tietoa, että tulen painamaan 46 kg:n sijaan 66 kg.
Suhteellisia ovat kuitenkin kehomme ulkonäkö ongelmat
Vaikka olenkin välillä harmissani siitä, että on ylimääräistä siellä sun täällä, niin olenpahan kuitenkin loppujen lopuksi aika tyytyväinen kehooni, sillä se toimii.
Kaikilla näin ei ole. Sisareni sairastuminen MS- tautiin on havahduttanut katsomaan asioita uudessa valossa. Kinttuni ovat paksut ja ne toimivat. Voin kävellä, juosta, hyppiä, tehdä jalkakyykkyjä, hiihtää, pyöräillä vaikka mitä. En ehkä jaksa mennä samaa vauhtia kuin nuorena, mutta ei tarvitsekaan. Minulla on kuitenkin mahdollisuus saavuttaa vielä hyvä kunto, sillä olen terve. Muistakaa aina tämä kun alatte miettiä kehonne epäkohtia. Mihin keho on tarkoitettu? Onko siinä oikeasti jotain vikaa, vai ruokitteko mieleenne putkahtanutta ajatusta viallisesta kehostanne ja kasvatette sitä tarpeettoman suureksi?
Painosta stressaaminen tuplaa terveysriskin
Vastaanotollani käy silloin tällöin naisia, jotka ovat laihduttaneet koko ikänsä. Paino ei koskaan pysy ankaran laihdutuksen jälkeen haavelukemissa. He ovat erittäin tyytymättömiä itseensä ja kehoonsa. Sisäinen kriitikko on saanut yliotteen rakastavasta ystävällisyydestä heissä. He käyttävät sanoja ” ei ole itsekuria”,” repsahdan”, ”sorrun”. Itsensä mollaaminen jo puhutussa kielessä on havaittavissa, mitähän se mahtaa olla sisäisessä puheessa? Kuulostaako tutulta? Monesti painoa suurempi ongelma on siitä murehtiminen. Muutama kilo tai jopa muutama kymmenen kiloa enemmän kuin nuorena ei välttämättä ole vielä kauhean vaarallista. Mutta muutamasta kilosta jatkuva murehtiminen on. Stressi on epäterveellistä kaikenkokoisille ja näköisille. Stressi lisää riskiä moniin sairauksiin Joten ratkaisuna on laihduttamisen lopettaminen, kehonsa hyväksyminen ja alkaa keskittyä niihin asioihin mitä elämässään oikeasti haluaa tehdä.
Kiitollisuusmeditaatio keholle
Olen pitkään miettinyt kiitollisuusmeditaatio keholle -harjoituksen teettämistä asiakkailleni (tai tekemistä yhdessä)ja tällä viikolla se tapahtui. Jotenkin pääsin asiakkaani kanssa sellaiselle tasolle heti, että tiesin uskaltavani ottaa riskin, joka kannatti. Tutustuin tähän harjoitukseen Tietoinen Syöminen kirjan cd:ltä vuonna 2011 , mutta se ei auennut vielä siitä. Vasta Mindful Eating – Conscius living – retriitissä USA:ssa kesällä 2012, pystyin keskittymään ja kokemaan sen miten harjoitus oli tarkoitettu. Ja vasta nyt rohkenin tehdä sen yhdessä asiakkaan kanssa. Tarkoituksena on siis keskittää ajatukset kuhunkin kehon osaan kerrallaan ja kiittää niitä niillä sanoilla joita mieleen tulee.
Voit edetä harjoituksessa esimerkiksi näin:
Kiitos aivot, että…
Kiitos sydän, että…
Kiitos kädet, että…
Kiitos maha, että…
Kiitos sisäelimet, että…
Kiitos selkä, että…
Kiitos jalat että…
Kiitos kehon rasva, että…
Jos huomaat, että olet tyytymätön harjoituksen jälkeenkin, niin se on normaalia. Hyväksy kaikki tunteesi. Älä syytä itseäsi siitä, että et heti olekaan kiitollinen jokaisesta kehon osastasi. Kehonsa hyväksyminen sellaisenaan ei yleensä tapahdu taikaiskusta, vaan asenteen ja ajatusten muuttuminen vaatii harjoittelua ja aikaa.
Tänään on mainio päivä aloittaa harjoittelu.
Hyvää naisten päivää LEIDIT!
Tässä lukuvinkkejä naisille:)
Tukevan terapeutin tarinoita 