Liikuttava tarina?

Säännöllisen ja riittävän liikunnan juurruttaminen uudelleen elämääni on yksi aiheista, joista haluan kirjoittaa. Onneksi viime viikko on ollut aktiivisin liikunnan suhteen pitkään aikaan ja olen siihen oikein tyytyväinen. Viikkoon on kuulunut kaksi n. 40 min hiihtelylenkkiä, kaksi kertaa punttisalia noin 60 min / kerta ja reilut 2 h joogaa. Lisäksi otin tällä viikolla useammin kuin yleensä kulkupelikseni potkurin. 

Kätköistä löytyy aina jotain innostavaa

Löysin työhuonetta siivotessani kymmenen vuotta sitten ensimmäiseen painonhallintaryhmääni tulostamani monisteen: Liikunta osana painonhallintaa. Moniste perustuu Yksi muutos – uuden elämän alku – kirjaan, jota itsekin olen ollut kirjoittamassa .  Luin tekstiä ja hämmästyin, että olenko minä osannut tuon oikeasti kirjoittaa? Soveltaen vieläkin hyvää asiaa.  Monisteessa sanottiin, että ensimmäisenä kannattaa miettiä liikuntahistoriaansa. Enpä ole sitä oikein itse koskaan kunnolla tehnyt, joten teenpä sen nyt tässä julkisesti. Jos jollain on jotain tarinaan lisättävää tai oiottavaa niin saa kommentoida. Jokainen muistaa asiat tietenkin omalta kantiltaan. 

Liikuntahistoriani, niin kuin minä sen muistan

Lapsuus

Lapsena  ulkona leikkimistä rajoitti aivan pienenä se, että minulla ei ollut samanikäisiä kavereita.  Jotenkin muistan sen, kun en olisi halunnut pienempänä mennä yksin ulos. Se ei ollut kivaa. Mummo asui samassa talossa. Hänen kanssaan kävin välillä kylänraittia kävelemässä tai naapurissa kylässä. Kun olin ihan pieni, ei meillä ollut autoa, kävellen taaperrettiin reilun kilometrin päähän kauppaan.

Talvella laskettiin vanhempien kanssa mäkeä ja hiihdettiin. Maatalon töissä olin jonkin verran mukana. Muistan tehneeni halkopinoa isäni kanssa kun minä olin yhtäpitkä halkojen kanssa ( huom. halko on se leivinuuniin laitettava metrin pituinen puu ja klapeja ne pienet. vaikka samaa sanaa yleisesti käytetäänkin.)

Minulle tuli sitten nuorempia sisaruksia ja heidän kanssaan muistan ulkoilleeni ihan mielelläni. Koulun alettua alkoi koululiikuntakin, josta en kamalasti alkuun nauttinut. Olin varmaan aina se, joka viimeiseksi valittiin joukkueisiin, pieni ja pyöreä Maare – Makkara.

Muistelen, että kolmannella luokalla  olin ennen hiihtolomaa hiihtopäivänä jäänyt tavattomasti jälkeen muista. Jotenkin sellainen muistikuva on, niin kuin opettajakaan ei olisi odottanut.Tuntui kamalalta niin henkisesti, kuin fyysisestikin. Tähän lisään vielä kuvan, jos sen löydän:)

Makkarasta kilpahiihtäjäksi

Jokin sisu heräsi sisälläni, joka halusi parempaan kuntoon ja jonon ensimmäiseksi. Isäni osti minulle kunnon sukset, kärkisiteet ja monot ja alkoi käydä kanssasi hiihtämässä. Kuntoni koheni pikkuhiljaa ja paikkani hiihtojonossa tuli koko ajan kohti kärkeä ja lopulta olimme luokkakaverini kanssa vuorotellen niitä ykkösiä. Pidimme ahkerasti Suomen ladun kirjanpitoa. Hyvällä kelillä hiihdimme jopa välitunnilla. Kaverini hiihti n. 3 km koulumatkan. Minä asuin lähempänä, joten kävin peltoa kiertämässä  aamutuimaan.  Ja tämä oli ihan omaehtoista. Yläasteella liikunnan numero oli 9 tai 10 ja kierrettiin hiihtokisoja ympäri Savoa. Ei mitään suurta menestystä tullut koskaan, mutta ainakin oli hyvä kunto. Kesäisin hiihdon systemaattinen harjoittelu ei ollut aina niin mieleen, mutta kunto pysyi hyvänä kun kerran pari viikossa pyöräili 16 km suuntaansa yleisurheiluharjoituksiin kirkonkylälle.

Opiskeluaikana ei kävelyä laskettu liikunnaksi

Lukiossa alkoi sitten seurustelu ja pikkuhiljaa kilpahiihto jäi. Ei se poikaystäväni vika ollut, hänkin kovasti urheili. Kyllä välillä yhdessä lenkillä käytiin, mutta kun hänen kuntonsa kasvoi huimasti, en enää kestänyt mukana ja se ei ollut enää hauskaa. 

Kuva

Abi vuonna aloin nostella punttia ja innostuin ihan harjoittelemaan voimanostotyyppisesti kun salinpitäjä teki minulle ohjelman. Voimat kasvoivat kovaa vauhtia ja uusi laji oli tullut hiihdon tilalle. Kilpailuvietti oli kova ja olisin kovasti halunnut kisoihin, mutta valmentajani ei ollut vielä sitä mieltä ja sitten jäi ne voimakisat käymättä. Kieltämättä se hiveli itsetuntoa kun sai laittaa tankoon enemmän kuin jotkut samanikäiset pojat. Sitten läksinkin aupairiksi Saksaan ja siellä voimaharjoitteluni ei enää ollutkaan niin systemaattista. Mutta kaupungin sisäiset matkat tein aina kävellen tai pyörällä.

Yliopiston aikaan liikuin muistaakseni ihan kohtalaisen aktiivisesti. En tietenkään mitään  solukämppäkaveriini verrattuna,  joka hiihti kilpaa vielä silloinkin. Mutta asenne oli se, että koululle kävelyä tai pyöräilyä ei laskettu mihinkään vaan piti lähteä vielä hiihtämään tai salille tai juoksemaan tai kävelemään erikseen. Kunto oli kohtalainen siis edelleen.

Voimaharjoittelu palasi mukaan kuvioihin

Kun tapasin nykyisen mieheni niin kuntoilusta tuli taas systemaattisempaa, kova puntinvääntäjä hän kun on aina ollut. Jyväskylässä asuessamme muistan kuinka teimme aamuaerobista, siis kävelyä aamutuimaan kahvin voimalla ja illalla töiden tai opiskelujen jälkeen salille.

Alkuun ei meillä ollut autoa, joten joka paikkaan pyöräiltiin. Jossain vaiheessa kävin kuntokeskus Satsissa ihan ahkerasti jumpissakin.  Jossain vaiheessa kävin joogaamassa puolisen vuotta.

Vanhemmuus muutti arkea

Ensimmäisen raskauden aikana liikuin paljon loppuun asti. Laskettu aika oli viimeinen punttitreeni laskettua aikaa edeltävänä päivänä. Laskettuna päivänä käytiin rämpimässä joulukuusi omasta metsästä ja vielä siihen sauvakävelyt päälle. Päivän lasketun ajan jälkeen poika syntyi.

Muistan kuinka heti kun kykenin kävelemään, lähdin vaunuja työntelemään. Mutta vaativa vauva ei antanut oikein nukkua ja olin kuin horroksessa kävellessäni. Pakotin itseni liikkelle siten, että aloin myydä tissimaitoani sairaalalle ja toimitin sen itse sinne vaunuja työntäen tietenkin. Poika oli muutaman viikon kun käytiin jo punttisalilla, hän nukkui turvakaukalossa. Aika älytöntä, kun näin jälkikäteen ajattelee…

Muistelen, että jonkun verran siinä tuli liikuttua vauvan kasvaessa, mutta kaiken häslän keskellä aikaa liikkumiselle tuntui olevan koko ajan vähemmän. Kun muutimme Tikkakoskelle, kävin siellä punttisalilla, hiihtämässä ja joissakin jumpissakin muistaakseni olin. Ja Shindo venyttelyssä. Voimavarat olivat kuitenkin niin lopussa, että liikunnasta tuli koko ajan pienempi osa elämääni.

Kun toinen lapsi syntyi, olin ihan poikki kaikinpuolin ja liikunnan määrä väheni minimiin. Jaksaminen oli ihan nollassa ja ajatus, että en voi, en saa, en  pysty lähtemään liikkumaan alkoi viedä voiton.

Sitten tulee monen vuoden aukko, jolloin en oikein koe olleeni oma itseni ja en muista liikkumisiani. Muuta kuin, että on se tunne ollut, että liikun liian vähän ja oli paha olla.

Välillä on ollut muutamien viikkojen spurtteja liikunnan lisäämiseksi, mutta aina se lopullinen läpimurto on jäänyt saavuttamatta. Jos olen tässä välillä keskimäärin 2 tuntiin kevyttä liikuntaa viikossa päässyt, niin hyvä on. Jotenkin olen kuitenkin osannut asiakkaitani motivoida liikkumaan.

Mukavimmat lajit

Liikuntalajeja, jotka ovat olleet kaikkein tärkeimpiä ovat hiihto ja kuntosaliharjoittelu ja ovat edelleen mukana. Joogan haluaisin olevan enemmän mukana, mutta en nyt ole saanut käydyksi joogaamassa kuin välillä. Viime lauantain joogapäivä osui niin nappiin. Kiitos Ilo-olon Karille että järjestit ja kotijoukoille, että olitte suosiollisia osallistumiselleni ja itselleni että menin sinne, enkä antanut valtaa kieltäville ajatuksille.  

Pahoittelen, että jutusta tuli näin pitkä. Koen kirjoittamisen terapeuttisena, joten minua  kirjoittamien auttoi hahmottamaan asiaa ja hyväksymään, että näin on elämä mennyt liikunnan suhteen. Toivottavasti tämä saa muitakin miettimään omaa liikuntahistoriaansa ja havaitsemaan saman kuin itse, että enhän ihan niin liikumaton ole ollut kuin kuvittelin. Suurimman osaa elämääni olen ollut kohtalaisesti liikunnallinen, vaikka en juoksua harrastakaan.

Tsemppiä kaikille liikunta- ja muihinkin harratuksiin tälle viikolle!

 

Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Liikuttava tarina?

  1. Paluuviite: Nainen ole kiitollinen kehostasi! | Tukevan terapeutin tarinoita

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s